New Member
5 posts
Last online: Nov 12, 2022 12:46:36 GMT
|
Post by Karla on Aug 21, 2022 17:03:38 GMT
Karla Efimova, tuo suurten tunteiden tulkki. Tällä hetkellä Karla kiertää maailmaa Öte-Salkyn rinnallaan. Ne tarinakokonaisuuden osat, joille ei ole omaa alustaansa kirjoittaa (ts. vierailun kohteena olevalla tallilla ei ole omaa foorumia/blogia), ilmestyvät tähän ketjuun. Eurooppa opettaa (23.12.2021 - nykyhetki) |
|
New Member
5 posts
Last online: Nov 12, 2022 12:46:36 GMT
|
Post by Karla on Aug 23, 2022 6:03:44 GMT
12. Luota tähtiin
Kun loppukesän keltainen aurinko laski meren taa, se sai hetkeksi niin veden kuin taivaankin näyttämään sulalta kullalta. Ulapalla kalkatti lokkeja ja aaltojen tasainen pauhaus oli jatkuva seuralainen. Lämmin ilta tyynnytteli, rauhoitti... Ja oli silti niin vieras. Kun valonsäteet hiipuivat hiljalleen läntisen horisontin taakse ja paljasti ensimmäiset tähdet, rannan istuskelija tuijotti niitä kuin turvaa hakien. Pohjantähti pysyi Pohjantähtenä, katseli sitä sitten Siperiasta, Belgiasta tai Suomesta käsin.
Karla ei tiennyt mitä mieltä hän merestä oli. Sen jatkuvassa liikkeessä ja loputtomuudessa piili jotain hermostuttavaa, sellaista mikä sai katseen kääntymään suorastaan häveliäänä pois kun se eksyyntyi liian kauas kaukaisuuteen. Mutta sitten toisaalta jollain oudolla tavalla meri muistutti kotia. Etäinen horisontti, suuri taivas, valtava lakeus — aivan kuin pohjoinen ylänkö. Mielikuvituksella saarista ja niemistä sai tuntureita sekä kaukaisia vuoria, ja kun silmiä oikein siristi, niin eikös loppukesän heinä aaltoillut tuulessa hieman veden tapaan?
No, ei oikeastaan, mutta niin Karla itselleen vakuutteli tuttuja asioita löytääkseen. Tavallaan hän oli jo tottunut kiertolaiselämään, mutta sitten ei kuitenkaan ihan. Koti-ikävä oli muuttunut pistävän surun sijaan jomotukseksi, joka ei enää sattunut niin paljoa mutta pysyi kuitenkin jatkuvasti läsnä — ja aivan kuten oikeakin jomotus, tämänkin huomasi parhaiten kun pysähtyi paikalleen. Kuten nyt.
Antioco oli kehitellyt Karlalle Suomikierroksen, jonka ensimmäinen pysäkki oli Kultasaaren Kartano Hangossa. Täällä hän viihtyisi jonkun aikaa tekemässä tallitöitä ja seuraamassa kilpailevan tallin elämää: se oli Karlalle aivan uutta, jännittävää. Kun Salkyn oli päästetty pienelle laitumelle tuulettamaan päätä kuljetuksen jälkeen, Sofia Kultasaari antoi nopean esittelikierroksen. Hänen äänestään oli tihkunut ylpeys ja rakkaus tiluksia kohden, eikä ollut ihmekään. Kyllähän Kultasaaren kaltaista paikkaa kehtasi näytellä! Kaikki oli tiptop, siistiä ja suurta. Tarhat ja laitumet olivat suorat kuin viivoittimella vedetyt, hevoset olivat kiiltäviä ja suittuja. Karla käveli vaiteliaana vierellä, ei ujouttaan mutta matkaväsymystään, ja katseli vain silmät pyöreinä sinne minne Sofia osoitti.
Kun Karla oli purkanut vähäiset matkatavarat majatalosta saamaansa huoneeseen ja olisi vihdoin ja viimein päässyt nukkumaan, häntä ei enää väsyttänytkään. Siksi tyttö nyt nökötti rantahietikolla pohtimassa suhdettaan mereen. Tähtiä ilmestyi lisää, taivas tummui. Mutta uni ei tullut.
Karla heittäytyi selälleen. Kylmää hiekkaa tunkeutui tunikan ja sotkuisten hiusten sekaan ainakin kilo, mutta se ei haitannut: taivaankansi kaartui nyt koko komeudessaan katselijan ylle. Se oli kuin lohdullinen, kodikas peitto, joka yritti paikkailla aaltojen kohinan ja suolaisen tuulen tuomaa vierauden tunnetta. "Kyllä sinä pärjäät," sanoi tuikkiva taivas. "Teet kotisi sinne minne kuljetkin," niin Karla kuvitteli sen puhuttelevan.
|
|
New Member
5 posts
Last online: Nov 12, 2022 12:46:36 GMT
|
Post by Karla on Sept 4, 2022 8:31:00 GMT
13. Ylialiläpi esteiden
"Okei, eli se kuka on nopein eikä tiputa puomeja, voittaa?"
"Riippuu vähän arvostelutavasta, joskus se voi olla vaikka ratsastustavankin mukaan. Tyyliarvostelu."
"Ahaa, okei, miten se tyyliarvostelu siis toimii sitten käytännössä?"
Konsta niin kiltisti jaksoi selittää esteratsastuksesta, vaikka selvää oli että häntä jo kuumotteli jatkaa harjoittelua. Alla jalkaansa leputteleva Tomppa sen sijaan näytti ottavan ylimääräisen lepotauon kiitollisena vastaan, kun Karla pommitteli maneesin reunalla lisää kysymyksiä. Hän oli lupautunut nostelemaan puomeja sillä verukkeella että pääsi seuraamaan hyppäämistä: se oli aivan vieras maailma, mutta kiehtova.
Lopulta Konsta sai räpisteltyä irti kysymysten suosta ja päääsi jatkamaan. Karla katsoi lumoutuneena kuinka rautias liiteli seuraajan silmiin jättikokoisten esteiden yli. Kuinka Karlan päähän ei ollut koskaan pälkähtänytkään rakentaa esteitä? Hän etsimällä etsi polkuja joilla oli sopivasti runkoja ja kivikasoja hypättäväksi, rikkoipa rämäpää kerran tammalaitumen aidankin yrittämällä siitä huonolla menestyksellä yli Gyzman kanssa. Nyt Karla kuitenkin kylpi valaistumisen loisteessa: esteiden hyppääminen voi olla ihan oikeasti isokin juttu.
"Oho, nostatko sen takaisin, pitää tulla vähän tarkemmin uudestaan!" Konsta huikkasi kun Tomppa kalautti etukaviolla puomin hiekalle. Karla teki työtä käskettyä ja kirmasi pois alta kun ratsukko lähestyi kahden esteen linjalle uudestaan. Konsta selitti aina silloin tällöin mitä ajatteli tehdä ja mikä onnistui, mikä ei, tajuamatta (tai välittämättä) ettei tyttö tajunnut sanaakaan. Luultavasti ihaileva katse ja hölmöt kysymykset nostivat miehen jo tarpeeksi korkealle jalustalle.
~*~
Illalla maneesivuorojen välissä oli tauko johon Karla ujuttautui Salkynin kanssa. Hän oli saanut luvan ratsastaa hallissa silloin kun aikaa löytyi, ja nyt tammaparka katseli epäillen hökötyksiä joita ihmisystävä oli sitä varten rakentanut. Kimo nuuski jokaisen tolpan, puomin ja kannattimen läpi ohuet sieraimet väristen. Mitä ihmettä?
Karla kiipesi resuiseen satulaan ja alkoi innostuneena lämmittelemään Salkyniä. Se tepsutteli puomien yli varovaisesti — aavikkohevonen tanssi ihailtavalla taidolla epäsopusuhtaisesti siroteltujen sarjojen yli, sillä aivan kuin Karla olisi osannut edes ajatella askelmittoja. "Tämähän sujuu hyvin!" hän ajatteli, ja totta: Salkyn oli rauhallinen ja kuuliainen, mikä ei läheskään aina ollut itsestäänselvyys. Ravissa se ei tikittänyt pää pystyssä alta pois, vaan oikeasti kurotti eteen-alas katsoakseen mihin pikkuiset prinsessakavionsa pistäisi. Joten ei kun laukalle vain!
Pilvilinnat romahtivat nopeasti. Salkyn laukkasi tasaista harjoituslaukkaa tasan tarkalleen niin pitkään kunnes se saapui ensimmäisen kerran puomilinjalle: nöyränä tamma yritti luovia läpi kuuden puomin jotka olivat jätetty kaikki eri mitoille, eikä yksikään vahingossakaan pitkäjalkaisen täysiverisen lennokkaalle laukalle sopivaksi. Ensimmäiselle puomille saapui hörökorvainen, mutta rauhallinen hevonen. Viimeiseltä punavalkoiselta poistui yhä hörökorvainen, mutta kaikkea muuta kuin leppoisa ratsu — aavikkotuuli puhalsi taas rivakasti. Askel kiihtyi, pää nousi, kuolapärskeet lensivät kuolainten lomasta kun Karla yritti pidätellä hevosta. Salkyn ei varsinaisesti ryöstänyt, mutta se tuntui poistuneen henkisesti paikalta.
Karla päätteli puomien olleen liian vaikea tehtävä. Ehkä Salkyn olisikin parempi ihan vain hyppäämään? Lapa liiraten hän käänsi ratsun kohti areenan keskelle rakentamaansa yksinäistä estettä. Miten Konsta olikaan aiemmin sanonut — Tomppa "imi esteelle hyvin", Salkyn taisi tehdä nyt samoin? Tai ainakin se lähestyi rakennelmaa vauhdilla. Hyvin kovalla vauhdilla. Karla nousi kevyeeseen istuntaan ja antoi ohjilla myöten kuten kotonakin teki lennellessään puskien ja kivivallien yli. Hän oli valmis.
Salkyn ei. Viimeisellä askeleella se järkeili hyppäämisen olevan typerää, kun ohikin pääsi. 70 cm ei ehkä maastossa vauhdin hurmassa tuntunut miltään varmajalkaisilla erähevosilla ratsastaessa, mutta vuosi sitten vielä tasaisilla laukkaradoilla painanut Salkyn ei kuulunut siihen kastiin. Se totesi viritelmän olevan liian korkea, kammottava ja kertakaikkisen typerä. Tamma kirmasi vihjaavasti maneesin ovelle sillä aikaa kun esteen yksin ylittänyt Karla sylki hiekkaa suusta. Katseet kohtasivat kun Karla marssi hevosen perään ja kiipesi takaisin kyytiin.
"Älä siinä pyörittele silmiäsi, laskin esteen puolet matalemmaksi," hän tyynnytteli pitkä kaula pystyssä korskuvaa Salkynia. Ääni oli läpinäkyvä, sillä aivan kuin Karlan syke ei takoisi suonia pintaan ja ärsytys värisyttäisi puhetta.
Salkynia ei tarvinnut pyytää laukalle. Nyt se kiersi esteen jo kymmenen metriä kauempaa, loivassa liikkeessa ratsastaja sentäs pysyi kyydissä. Pysyi vielä seuraavallakin kerralla, ja sitä seuraavalla. Kuudennella yrityksellä Karla sai patisteltua tamman nyt enää 30 cm korkealle esteelle, minkä se ylitti lennokkuus tyylin edellä. Hypystä kuumentuneena Salkyn höyrysi usean kierroksen reipasta laukkaa ratsastaja lähinnä koristeena, sillä Karla oli niin perin juurin helpottunut saatuaan hevosen edes kerran esteelle, ettei jaksanut enää puuttua vauhtiin.
"Oliko sinulla lupa käyttää estekalustoa?"
Rosabellan äänen perään kajahti Manun hirnahdus. Karla tunsi vatsansa tipahtavan maankuoren läpi aina magmaan saakka: hän oli menettänyt ajankulun aivan totaalisesti eikä myöskään huomannut oven aukeamista. Kuinkakohan pitkään Rosabella oli turaamista katsonut? Voi nolous...
"Прошу прощ— ei kun, anteeksi, en muistanut katsoa kelloa!" Karla takelteli alati paranevalla, mutta yhä edelleen varsin kankealla englannilla. "Saan käyttää jos korvaan rikkomani," hän lisäsi loppuun varsinaisen kysymyksen vastauksena.
Salkyn pysähtyi vaivoin, jolloin Karla hyppäsi satulasta heti kun vain pystyi. Voi hemmetti! Hän harvoin häpeili näin paljon ratsastusta, mutta nyt kun harjoittelu oli muutenkin täysi floppi kuvitelmia vastaan...
Rosabella talutti Manua hallin toisessa päädyssä. Hänen katse kiersi sekasortoisesta puomilinjasta yksinäiseen, hieman vinoon linjaan pystytettyyn pikkuesteeseen.
"Hevosesi ei taida hypätä kovin usein?" Rosabella jätti ystävällisesti mainitsematta, ettei uskonut ratsastajankaan harjoitelleen turhan paljoa.
"Tämä oli sen eka kerta. Ja minun, myös, muualla kuin metsässä..." Karla tiesi ettei mukahassutteleva virnistys riittänyt piilottamaan punastuneita poskia, mutta yritti silti.
"Opettajan kanssa harjoittelu olisi helpompaa. Ja turvallisempaa," Rosabella huomautti. "Jos esteet kiinnostaa niin suosittelen lämpimästi sellaisen etsimään."
"Niin. Pidetään mielessä..." kuului mutina Salkynin takaa.
~*~
Kun Karla palasi korjaamaan puomeja takaisin paikoilleen, hän varoi visusti puhumasta mistään esteratsastukseen liittyvästä. Kun Rosabella kysyi hypättyjen maastoesteiden laadusta, Karla käänsi puheen nopeasti siihen miten hieno ja iso Manu oli.
Hänen ja Salkynin esteura oli taidettu taputella ennen kuin se ehti alkamaankaan.
|
|
New Member
5 posts
Last online: Nov 12, 2022 12:46:36 GMT
|
Post by Karla on Nov 12, 2022 5:22:23 GMT
14. Trendisetterien malttikoulu
Vaikka kuinka oltiin kultaisessa Hangossa, päivät lyhenivät silti lyhenemistään. Marraskuu oli täällä. Taivas roikkui tasaisen harmaana, hevoset käänsivät loimitettuja ahtereitaan kylmää merituulta vasten ja rankkasateet viistivät rantaa vähän turhan usein. Oli kylmää, märkää ja pimeää. Ei kenenkään suosikkiaika. Se sai Karlan arvostamaan mukavuuksia aivan uudella tavalla: nyt kun hän oli päässyt lämpimään, valaistuun maneesiin ratsastamaan puuskien paukuttaessa vihaisena seiniä, kodin koruttomuus ei äkkiä enää houkutellutkaan niin paljon... Siellä kun tuli pimeää niin sitten tosiaan sitä oli, seuraava aamunkoitto tavattaisiin helmikuussa. Vaan jospa sielläkin olisi tällainen halli, tai edes näin hyvät valot, niin kyllä kelpaisi ratsastella kuin kuningas koko kaamoksen läpi! Mutta siihen kai tarvittaisiin sähköä... Karla tiesi nyt ensimmäistä kertaa olevansa totaalisen takapajuinen juntti.
Mutta enää hän ei näyttänyt sellaiselta, tai ainakaan niin paljon. Sofia oli antanut Karlalle löytämänsä pieneksi jääneet ratsastussaappaat, mitkä kieltämättä olivat paljon mukavammat työntää jalustimiin kuin paksut töppöset. Riri taasen auttoi Karlaa löytämään nettikirpputorien ihmeelliset salat, ja nyt tytön kädessä komeili käytetyt ratsastushanskat — aiemmin vaihtoehtoina olivat olleet paljaat kädet tai mahdottoman paksut ja kömpelöt kintaat. Kuin pisteenä iin päälle päässä oli Karlan mielestä hieno samettikypärä: kun Rosabella oli nähnyt ahaltek-ratsukolta tarpeeksi päätöntä suhraamista esteillä, hän oli ollut sitä mieltä ettei kypärä olisi pahitteeksi. Eikä ollutkaan: kun Karla mallasi itseään peilin edessä, hän näytti jo aivan katu-uskottavalta ratsastajalta. Sellaiselta joka melkein sopi Kultasaaren komeaan maneesiin ratsastamaan hienoa täysiveristään. Melkein, jos päällä ei olisi ollut karvareunaista tunikaa ja hevonen vanhoissa retrokamppeissa.
Esteiden takia kypärää ei kyllä tarvinnut pitää, sillä into lopahti heti ensimmäiseen surkeaan treeniin. Karlalla oli nyt uusi tavoite Salkynin kanssa: tehdä siitä rauhallinen. Oli ärsyttävää hypätä vauhdista kyytiin, pysähtyminen oli tuskaista sättäämistä, ja kun nopeus ylitti tietyn maagisen rajan niin hassunhauskasti jarrut katosivat.
Siksi Karlalla oli nyt pussukka täynnä nameja. Hän seisoi keskellä maneesia Salkynin kanssa, lässytti ja rapsutteli. Tammalla oli yksi ainoa tehtävä: könöttää paikoillaan. Edistystä oli tapahtunut jo kiitettävästi, Karla sai säätää jalustimet rauhassa, tarkistaa vyön, nousta hiljakseltaan satulaan. Sitten voittokulku päättyikin, sillä aina kun takamus osui penkkiin oli Salkyn jo kiitämässä uralla. Sen laukkaajansieluun ei käynyt mitenkään päin ajatus, että kun satulassa istuttiin, pitäisi vielä seisoa paikallaan nenää kaivelemassa. Karla näytti siltä kuin kouluttaisi nuorikkoa: hän roikkui poikittain satulassa aina muutaman sekunnin pidempään ja pidempään, tunkien nameja kimon huuleen liukuhihnalta.
"Vauuu, hieno tyttö, jee!" Karla ylisti Salkyniä jokaisesta sekunnista jonka se malttoi odottaa yksikään jalka nousematta. Mahallaan sotasaaliina rötköttäminen onnistui jo heittämällä. Pystyssä istuminen ei vielä onnistunut, silloin Salkyn ampaisi heti liikkeelle eikä odotellut herkkuja. Mutta hitaasti, sanoi mummo lumihangessa...
Karla ihaili itseään peilistä, taas. Punaisessa tunikassa, kimo ratsu vierellään, hän näytti aivan kilparatsastajalta suoraan 90-luvulta. Brittiläiseltä sellaiselta, samettisessa kypärässä. Vielä jos housut olisivat olleet valkoiset niin mm-hmm! Sivistynyt Karla Efimova ja sivistynyt Öte-Salkyn. Kaksijalkaista nauratti, nelijalkainen odotti lisää leivänkänttyjä.
|
|
